fbpx
Lehdistötiedotteet

Sikla voitti Helsingin yliopiston Hyytiälän metsäaseman uudisrakennushankkeen suunnittelu- ja toteutuskilpailun – hanke käynnistyy keväällä 2021

Sikla-konserni on voittanut Helsingin yliopiston Hyytiälän metsäaseman puurakenteisen opetus- ja majoitusrakennuksen suunnittelu- ja toteutuskilpailun ja toimii hankkeessa projektinjohtourakoitsijana. Hyytiälän metsäasema Juupajoella on Helsingin yliopiston metsätieteellinen kenttäasema ja kansainvälinen monitieteisen tutkimuksen keskus.

Siklan voittajaksi valittu ehdotus on nimeltään Koto ja sen suunnittelijana toimii arkkitehtitoimisto Arkkitehdit Rudanko + Kankkunen Oy. Kilpailun arvioinnissa suurin painoarvo oli ehdotusten arkkitehtonisilla ratkaisuilla ja toiminnallisuudella. Muina arviointikriteereinä olivat kestävän kehityksen ratkaisut, projektisuunnitelma ja kokonaispalkkio.

Arvosteluraadin mukaan voittajaratkaisun arkkitehtuuri oli selvästi kilpailun korkeatasoisinta ja kansainvälisestikin kiinnostusta herättävää. Ilmavan kevyet ja paviljonkimaiset rakennukset istuvat raadin mukaan luontevasti metsä- ja luontoympäristössä sijaitsevaan rakennuspaikkaan ja olemassa olevaan historialliseen rakennuskantaan muodostaen silti raikkaan nykyaikaisen kokonaisuuden. Sijainti maisemassa on raadin mukaan mittakaavaltaan onnistunut. Harjakatto ja arkkitehtuurin erottamattomaksi osaksi mainittu massiivipuurakenne sitovat uudisrakennuksen sekä historiaan että paikkaan. Myös oivaltava ulkokäyttöisyys, toiminnallisuus ja tilojen monikäyttöisyys on raadin mukaan huomioitu hankkeen voittajaehdotuksessa esimerkillisesti.

”Olemme todella innoissamme mukana tässä kansainvälisestikin mielenkiintoisessa hankkeessa. Ratkaisumme keskiössä ovat CLT-massiivipuurakenne, vähämuovisuus, ekologisuus ja historiallisen, vanhan pihapiirin huomioon ottaminen. Majoittumisen, leirien ja kokoustilaisuuksien lisäksi rakennuskokonaisuutta tullaan käyttämään puurakentamisen monitieteellisenä tutkimuskohteena”, kertoo Siklan liiketoimintajohtaja Perttu Aikkila. ”Lisäksi Hyytiälän metsäaseman kaltainen kestävän kehityksen ratkaisujen mukainen rakennuskohde on Sikla-konsernin strategisen kehityshankkeen Kestävä teko mukainen”, Aikkila lisää.

Uudisrakennuksen rakennuttajana toimii Helsingin Yliopistokiinteistöt. Kokonaisuuteen kuuluu päärakennus ja useita majoitusrakennuksia. Hankkeen valmistuminen ajoittuu kesälle 2022.

Lisätiedot:
Perttu Aikkila
liiketoimintajohtaja
puh. 040 913 2382
perttu.aikkila@sikla.fi

Sikla on valtakunnallinen rakennusalan ja kiinteistökehityksen konserni, joka on erikoistunut asunto- ja toimitilatuotantoon sekä koulujen, hoiva- ja päiväkotien rakentamiseen. Toiminnan ytimessä yrityksellä on tilojen käytännön toimivuus ja käyttäjien huomiointi tilasuunnittelussa. Vuonna 2019 konsernin liikevaihto oli 114 miljoonaa euroa. Konserni työllistää noin 160 henkilöä.

Sikla-konserni rakentaa Helsingin yliopiston Hyytiälän metsäaseman uudisrakennuksen

Sikla-konserni rakentaa Helsingin yliopiston Hyytiälän metsäaseman uudisrakennuksen

Sikla-konserni rakentaa Helsingin yliopiston Hyytiälän metsäaseman uudisrakennuksen