Rakentamiseen ja kiinteistökehitykseen erikoistunut Sikla-konserni ja jääkiekkoseura Oulun Kärpät ovat solmineet yhteistyösopimuksen. Kärppien positiivinen brändi ja laaja tunnettuus auttavat Sikla-konsernia saavuttamaan tunnettuutta uusissa kohderyhmissä tukien näin konsernin kasvua ja tulevaisuudensuunnitelmia. Kärpät puolestaan koki yrityksen toimintakulttuurin heti neuvotteluiden alussa omakseen, joten pohjoissuomalaiset toimijat löysivät neuvotteluissa nopeasti yhteisen sävelen ja sopimus yhteistyöstä syntyi helposti.
Sikla-konserni uudisti reipas vuosi sitten koko strategiansa, jonka myötä toiminnan ydin on kääntynyt puhtaasta rakentamisesta kohti kokonaistavaltaista kiinteistökehitystä ja yhteiskunnallista ihmisten arkeen vaikuttamista. Osana strategista muutosta päivittyi myös yrityksen visuaalinen ilme. Uudistuksen jälkeen brändiin ja sen tunnettuuden kasvattamiseen on panostettu voimakkaasti, ja sama vire jatkuu myös tulevaisuudessa.
Oulun Kärpät on vuonna 1946 perustettu suomalainen jääkiekkoseura. Kärpät on voittanut jääkiekon SM-liigan kaikkiaan kahdeksan kertaa. 2000-luvulla Kärpät teki Suomen ennätyksen voittamalla mitalin seitsemällä peräkkäisellä kaudella vuosina 2003–2009. Viime kaudella joukkueen saavutuksena oli SM-hopea.
”Kärpät on tuttu toimija Oulun seudulla, ja totta kai olimme kiinnostuneita yhteistyöstä menestyneen ja laadukkaan brändin kanssa”, kertoo Siklan konsernijohtaja Janne Nieminen. ”Pyrimme myös yrityksenä tukemaan henkilökuntaamme kohti liikkuvaista elämää, ja tässäkin mielessä yhteistyö Kärppien kanssa on hyvä jatkumo tälle tavoitteelle”, jatkaa Nieminen.
”Olemme Oulun Kärpissä iloisia uudesta yhteistyökumppanuudesta Sikla-konsernin kanssa. Uskomme, että yhteistyö antaa lisäarvoa molemmille organisaatiolle. Pystymme Kärppien näkyvyydellä kasvattamaan Siklan brändin tunnettavuutta koko maan kattavilla markkinoilla. Molemmilla on geeneissä vahvaa pohjoissuomalaista osaamista”, kertoo Kärppien yhteyspäällikkö Ilkka Mikkola.
Siklan logo on tulevalla kaudella näkyvästi esillä Oulun Energia -areenan jäässä.
”Olemme viime vuonna tehdyn strategiauudistuksen jälkeen aloittaneet voimakkaammin kasvattamaan tunnettuuttamme ja jatkamme samaa työtä pitkäjänteisesti myös tulevaisuudessa. Oulun Kärppien positiivinen ja menestyksekäs brändi sekä valtakunnallisesti laaja näkyvyys auttavat meitä kasvattamaan tunnettuutta uusissa kohderyhmissä”, iloitsee myös Siklan markkinointi- ja viestintäjohtaja Maarit Kokkonen.
Tutustu lisää:
Lisätiedot:
Janne Nieminen
Sikla Oy, konsernijohtaja
puh. 044 534 0543
janne.nieminen@sikla.fi
Maarit Kokkonen
Sikla Oy, markkinointi- ja viestintäjohtaja
puh. 040 350 1564
maarit.kokkonen@sikla.fi
Ilkka Mikkola
Oulun Kärpät Oy, yhteyspäällikkö
puh. 040 520 0610
ilkka.mikkola@karpat.fi