Ikäihmisten palvelukodit on tärkeää suunnitella asukkaiden erityistarpeiden mukaan. Mutta mitä se käytännössä tarkoittaa? Siklan liiketoimintajohtaja Perttu Aikkila ja myyntipäällikkö Olli Mikkola vastaavat.
Käytävässä tuoksuu tuore kahvi, oleskeluhuoneen pöydällä komeileva konvehtirasia kutsuu jo kahvittelijoita. Sohville on kokoonnuttu katsomaan uutisia, joku on tainnut torkahtaa nojatuoliinsa. Astiat kilisevät taustalla, tunnelma on kotoisan leppoisa. Ja sellainen sen kuuluu ollakin, sillä ikäihmisten erityistarpeisiin suunniteltu palvelukoti on asukkaidensa koti – juuri heidän tarpeisiinsa tehty.
Miksi on tärkeää, että palvelukodit suunnitellaan ikäihmisten tarpeiden mukaan?
Tilan käyttäjä tarpeineen ja toiveineen on Siklalle kaiken suunnittelun lähtökohta. Käyttäjälähtöinen tilasuunnittelu tarkoittaa käytännössä sitä, että käyttäjien kokemuksia ja palautetta kerätään valmistuneista kohteista, jotta niitä voidaan hyödyntää uusien tilojen suunnittelussa. Näin syntyy käyttäjän kannalta mahdollisimman toimivia ja harmonisia kokonaisuuksia.
Ikäihmisten arkeen liittyy paljon sellaisia seikkoja, jotka on huomioitava rakennuksen suunnittelussa aina pohjaratkaisusta pintamateriaaleihin. Kun palvelukoti suunnitellaan kaikkine yksityiskohtineen sen asukkaiden ja henkilökunnan ehdoilla, arki on kaikin puolin sujuvaa, miellyttävää ja tietenkin turvallista. Näin palvelukoti mahdollistaa vanhuksille asiat, jotka ovat olleet heille aiemminkin tärkeitä – olipa kyse sitten saunomisesta tai puutarhanhoidosta.
Lisäksi on oleellista, että asukas saa elää mahdollisimman kodinomaisessa ympäristössä. Siksi tilojen viihtyisyyteen satsataan paljon – sairaalamaisissa olosuhteissa kukaan ei ole kuin kotonaan.
Palvelukodeissa myös henkilökunta on merkittävässä roolissa siinä, minkälaiselta asukkaiden arki tuntuu. Siksi on oleellista, että henkilökunnan työskentelyä helpottavat ratkaisut otetaan huomioon suunnittelussa.
Eikä pidä unohtaa sitäkään, että nyt rakennettavien tilojen elinkaari on pitkä. Nimenomaan käyttäjien tarpeista lähtevällä huolellisella suunnittelulla varmistetaan, että tilaratkaisu on myös liiketoiminnallisesti kannattava.
Lue lisää: Parempia käyttäjäkokemuksia
Minkälaisia erityispiirteitä vanhusten palvelukotien suunnittelussa on otettava huomioon?
Kaikki ikäihmisten arkeen vaikuttavat erityispiirteet aina fyysisestä toimintakyvystä heikentyneisiin aistitoimintoihin on otettava huomioon kokonaisuuden suunnittelussa. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että hoivakodin on oltava mahdollisimman esteetön sekä fyysisesti että aisteille.
Vanhusten on päästävä liikkumaan paikasta toiseen mahdollisimman sujuvasti. Oviaukkojen on oltava riittävän leveitä, jotta niistä pääsee kulkemaan myös sängyn kanssa. Kiintokalusteet sijoitellaan niin, etteivät ne estä rollaattorilla liikkumista. Tukikaiteet helpottavat kylpyhuoneessa ja vessassa asiointia. Erilaisia liikkumista sujuvoittavia luiskia hyödynnetään paljon, kun taas kynnykset minimoidaan. Etäisyydet pidetään mahdollisimman lyhyinä, jotta asukkaat pääsevät vaivattomasti omasta huoneestaan ympäri rakennusta.
Fyysisen esteettömyyden lisäksi palvelukodeissa panostetaan aistiesteettömyyteen. Harmonisessa ympäristössä aistit eivät kuormitu turhaan, joten vanhuksen on helpompi rauhoittua ja rentoutua. Aistiesteettömyyttä vaalitaan esimerkiksi miellyttävällä valaistuksella, seesteisillä väreillä, luonnonläheisillä materiaaleilla ja toimivalla akustiikalla.
Heikentyneiden aistitoimintojen kannalta on lisäksi oleellista, että tilojen hahmottamista helpotetaan oikeanlaisilla pinta- ja sävyratkaisuilla. Esimerkiksi puunväriset tukikaiteet ja karmit luovat tilaan sopivasti kontrastia. Ja kun lattia on hieman tummempi kuin seinät, vanhuksen on helpompi hahmottaa tilaa, jossa liikkuu ja toimii.
Lue lisää: Tulevaisuuden hoivakoti on esteetön myös aisteille
Minkälaisilla valinnoilla hoivakodista tehdään mahdollisimman viihtyisä ja kodinomainen?
Hoivakoti ei ole vain kodinomainen tila, vaan asukkaan pysyvä koti. Siksi on tärkeää, että se on kodikas ja viihtyisä.
Viihtyisyyttä luodaan esimerkiksi pintamateriaali-, väri- ja sisustusratkaisuilla. Maisematapetit, viherkasvit, kauniit tekstiilit ja muut viehättävät yksityiskohdat tekevät tilasta kodikkaan. Puun hyödyntäminen pinnoilla ja kalusteissa luo rauhallisen, luonnollisen tunnelman. Se tuntuu miellyttävältä myös käden alla, joten esimerkiksi tukikaiteissa suositaan puumateriaaleja.
Yhteisöllisyys on oleellinen osa palvelukotien arkea. Siksi tilojen on oltava sellaisia, että tarvittaessa kaikki asukkaat voivat kokoontua yhteen ruokailemaan, kahville tai jonkin muun yhteisen ohjelman pariin.
Hoivakoti ei rajoitu vain sisätiloihin, vaan jatkuu luontevasti piha-alueelle, jossa jokainen voi nauttia ulkoilmasta itselleen sopivalla tavalla. Pihakeinuun voi istahtaa ihastelemaan kaunista päivää, ja pihan poikki kulkevaa polkua voi edetä rauhaksiin myös rollaattorin avulla.
Tärkeää on tietenkin myös se, että asukas saa sisustaa oman huoneensa mielensä mukaan. Siksi asukashuoneiden pohjavärit pidetään neutraaleina, jotta jokainen saa persoonansa esiin huonetta sisustaessaan.
Lue myös: Hoivakodin sisustus tukee asukkaan hyvinvointia
Miten palvelukotien henkilökunta otetaan huomioon suunnittelussa?
Siinä missä asumisyksikkö on vanhukselle koti, se on henkilökunnalle työtila. Kun tilakokonaisuus on siellä työskenteleville ihmisille mahdollisimman toimiva, välittyy se myös vanhusten elämään – hoitotyöhönkin jää enemmän aikaa, kun tukitoiminnot sujuvat jouhevasti.
Hoivakodin henkilökunnan työtä helpottavat yleensä samanlaiset ratkaisut kuin asukkaidenkin elämää: esteetön tila, joka mahdollistaa erilaiset toiminnallisuudet ja arjen virikkeet. Henkilökunnan käytössä olevien tilojen, kuten keittiön tai varaston, on palveltava parhaalla mahdollisella tavalla jokapäiväistä arkea.
Lue lisää Siklan palvelukodeista: Viihtyisiä koteja ikäihmisille Porissa
———————————————————-
Sikla on rakennuskonserni ja kiinteistökehittäjä, joka rakentaa palvelukodit, hoivatilat, päiväkodit ja koulut hoivasektorilla sekä julkisille että yksityisille toimijoille vuosien kokemuksella.
Lue lisää Siklan ratkaisuista hoivasektorilla: