Sikla toteuttaa Attendolle nykyaikaisia palveluasumisen koteja
Sikla-konserniin kuuluva Siklatilat Oy on solminut Attendon kanssa sopimukset kolmen uuden hoivakodin rakentamisesta. Kempeleen 26-paikkainen kehitysvammaisten palvelukoti, jossa on 15 tehostetun palveluasumisen paikkaa ja 11 tukiasuntoa sekä Tornion 30-paikkainen ikäihmisten hoivakoti toteutetaan KVR-urakoina. Haapajärvelle rakennettava 30-paikkainen ikäihmisten hoivakoti toteutetaan puolestaan avaimet käteen -vuokraratkaisuna. Kaikki kolme kohdetta valmistuvat vuoden 2018 kesällä.
– Olemme iloisia päästessämme toteuttamaan Attendolle nykyaikaisia ja asukkaiden tarpeisiin vastaavia hoiva- ja palvelukoteja. Panostamme Siklalla erityisesti siihen, että tilat ovat viihtyisät ja turvalliset. Meille laatu on ensiarvoisen tärkeää rakentamisessa ja siitä tulemme pitämään kiinni, toteaa Siklatilat Oy:n hoiva-, päiväkoti- ja koulurakentamisen myyntipäällikkö Perttu Aikkila.
– Siklan hoiva- ja päiväkotirakentaminen on kovassa nosteessa, ja sen myötä pystymmekin tarjoamaan monia mielenkiintoisia työtehtäviä oikeasti aikaansaavassa porukassa, kertoo Aikkila.
– Olemme iloisia, että saamme paikallisen ja tutun urakoitsijan pohjoisen kohteisiimme. Laatu on toimintamme lähtökohta. Laadukkaiden ja inhimillisten hoiva- ja kuntoutuspalvelujen lisäksi myös asuinympäristön on täytettävä korkeat laatukriteerit, sanoo Attendon aluejohtaja Erja Kaksonen.
Aiemmin Siklatilat on toteuttanut kohteita Attendolle yhteistyössä kumppaneidensa kanssa, ja parhaillaan rakenteilla on useita hoivakohteita. Ylitornion 30-paikkainen vanhusten hoivakoti on juuri valmistunut.
Siklatilat Oy on hoivarakentamisen lisäksi erikoistunut päiväkoti- ja koulurakentamiseen sekä asunto- ja toimitilatuotantoon KVR- ja perustajaurakointina koko Suomen alueella. Siklan toimipisteet sijaitsevat Kempeleessä, Vantaalla ja Lempäälässä. Lisäksi Siklan elementtitehdas toimii Limingassa. Sikla-konserni työllistää tällä hetkellä yli 150 rakennus- ja talotekniikka-alan ammattilaista.