fbpx
Uutiset

Lasse Kaikkonen Siklan elementtitehtaan toimitusjohtajaksi

Sikla-konserniin kuuluvan elementtitehtaan toimitusjohtajana on aloittanut 4.6.2018 Lasse Kaikkonen.

Kaikkonen siirtyy Sikla-konsernin palvelukseen suuresta teollisuusyrityksestä, jossa hän ehti työskennellä yli kuusi vuotta. Tätä ennen Kaikkonen työskenteli yksityisessä metsänhoitoyrityksessä toimitusjohtajana neljän vuoden ajan.

”Siirryin aikanaan pienestä yrityksestä teollisuuden palvelukseen. Työskenneltyäni isossa talossa useiden vuosien ajan halusin kuitenkin hakeutua takaisin kasvuyritykseen,” sanoo Kaikkonen ja kertoo aloittavansa työt elementtitehtaalla erittäin positiivisin odotuksin. ”Valmiina on erittäin hyvä aihio ja saamme teknisesti laadukkaita elementtejä ulos”, hän toteaa.

Aiemmin Finland Element Oy Ab -nimellä toiminut elementtitehdas siirtyi kokonaan Sikla-konsernin omistukseen loppuvuodesta 2017. Omistuksen siirtymisen jälkeen tuli ajankohtaiseksi myös yhtiön nimen muutos Sikla-konsernin mukaiseksi. Konsernin henkilökunta sai valita elementtitehtaalle uuden nimen, ja nimeksi äänestettiin kesäkuussa Siklaelementit Oy. Konserniyritysten oman rakennustuotannon tarpeisiin elementtejä tuottava tehdas sijaitsee Limingassa ja työllistää tällä hetkellä noin 40 työntekijää.