Helsinkiin rakentuvan uuden asuinalueen, Ramsinrannan, asuntojen myynti-ilmoitukset ovat herättäneet ihmetystä sosiaalisessa mediassa. Myynti-ilmoituksissa äänessä ovat kyseisissä asunnoissa kuvitteellisesti asuvat ihmiset, jotka kertovat teksteissä yksityiskohtia omasta elämästään ja kodistaan:
”Vien kauppakassit keittiöön ja puran ruuat jääkaappiin. Ostin tänään kesän ensimmäiset mansikat. Lasten välipala-astiat ovat jääneet keittiön tiskipöydälle, mutta päätän siivota ne myöhemmin. Onneksi keittiön sotkut eivät näy olohuoneen puolelle. Otan kahvikoneesta kupin lattea, istahdan sohvalle ja huokaisen syvään tyytyväisenä. Työviikko on ohi ja viikonloppu voi alkaa.”
”Tykkään siitä, että viettäessämme täällä kahdestaan eläkepäiviä ei koti ole liian suuri, mutta lasten ja lastenlasten täällä ollessa se ei myöskään ole liian pieni. Rakastuin myös koko kodin avaruuteen. Keittiöön mahdumme kaikki kokkaamaan ja olohuoneeseen katsomaan telkkaria. Saunomme melkein joka päivä, ja kodinhoitohuone toimii hienosti myös saunanpukuhuoneena.”
”Jarkko ja Suvi tulevat meille tänään istumaan iltaa. He eivät ole vielä nähneet uutta kotiamme. Me itse rakastuttiin heti tähän asuntoon, sen avaruuteen ja käytännöllisyyteen. Ja tyylikkyyteen. Keittiö ja olohuone muodostavat niin ison yhtenäisen tilan, että iltaa mahtuisi istumaan isompikin porukka. Kun terassin oven avaa, jatkuu olohuone vielä lasitetulle terassille saakka. Meillä tulee olemaan täällä vielä monet mukavat illanistujaiset ystävien kanssa.”
Myynti-ilmoitukset ovat nousseet keskustelunaiheeksi sosiaalisen median foorumeissa, joissa niiden on kritisoitu olevan liian imeliä tai naiveja. Ramsinrannan uutta asuinaluetta rakentava Sikla halusi kokeilla asuntojen markkinointia uudella tavalla, ja yrityksessä osattiin varautua siihen, että uudenlainen tyyli voi herättää keskustelua. Keskustelun voimakkuus ja intensiteetti tuli kuitenkin pienenä yllätyksenä myös alueen rakennuttajalle.
”Välillä on hyvä vähän ravistella totuttuja toimintamalleja ja kokeilla uusia näkökulmia. Olimme hieman yllättyneitä, kuinka kriittisesti ja osin jopa ahdasmielisesti markkinoinnin ammattilaiset suhtautuivat sosiaalisessa mediassa siihen, että konservatiivisen perinteiseksi mielletyllä asuntomyyntialalla kotien myyntiä tehtäisiinkin hieman eri tavalla tai toisenlaisesta näkövinkkelistä. Olemme uteliaita ja halusimme kokeilla uutta, ja rakensimme koko Ramsinrannan markkinoinnin kotisivuineen ja radiomainoksineen tarinoiden ympärille. Asuntoilmoitukset ovat yksi osa tätä tarinallista kokonaisuutta”, avaa Siklan markkinointi- ja viestintäjohtaja Maarit Kokkonen tarinallistamisen ajatusta.
”Toki otamme somekeskusteluissa esiin nostettuja kehitysideoita itseemme ja huomioimme niitä jatkossa, mutta tulemme varmasti tekemään asioita eri tavalla myös tulevaisuudessa. Onnistuneet kampanjat herättävät monenlaisia tunteita, ja tämä lähestymistapa on purrut asuntojen ostajiin. Lisäksi se on selvästi herättänyt ihmisiä koko asuntomyynnin ja markkinoinnin toimialalla, mikä on tosi hyvä juttu”, Kokkonen jatkaa.
Ramsinrannan asuntojen markkinointi on rakennettu kolmen pääkohderyhmän ympärille: lapsiperheet, eläkeläispariskunnat ja business-orientoituneet, nuoret pariskunnat. Lisäksi markkinointia kohdistetaan tarinoiden kuvaamasta maailmasta haaveileville.
”Päähenkilöiden elämäntarinat rakennettiin asuntokohtaisesti: Pienintä 85-neliöistä asuntoa markkinoidaan lapsiperhekärjellä ja suurinta 105-neliöistä kotia eläkeläispariskuntatarinalla. 95-neliöisen asunnon ajatellaan olevan työhön paneutuneen nuorenparin koti. Rakennamme tarinoissa ja mainoksissa mielikuvia ja eräänlaista haavemaailmaakin”, valottaa Kokkonen taustaa tarinoiden takana.
Tarinoita laadittaessa on mietitty, mitä tulevat asukkaat mahdollisesti harrastavat ja arvostavat.
”Pyrimme rakentamaan todentuntuiset hahmot, jotka soveltuisivat määrittelemiimme kohderyhmiin mahdollisimman laaja-alaisesti. Toki tällaisessa profiloinnissa joudutaan vetämään mutkia suoriksi, ja tällä kertaa meidän päähenkilöistä ja heidän elämistään rakentui tällaiset kokonaisuudet. Elämä ei ole niin vakavaa ja välillä voi työssäkin antaa mielikuvituksen ja tarinoiden lentää”, kertoo Kokkonen.
Ramsinrantaan nousee alueen rakentamisen ensimmäisessä vaiheessa 22 asuntoa ja myöhemmissä vaiheissa kolmisenkymmentä asuntoa lisää.
”Luonnollisesti paras palaute meille on ollut se, että nyt markkinointiin tulleista asunnoista varattiin valtaosa alle kahdessa viikossa”, Kokkonen toteaa.