fbpx
Toteutettu:
Hoivakoti Mittumaari

Asukkaat ja työntekijät viihtyvät Tornion upeissa uusissa tiloissa

Pirjo Vuori, lähihoitaja

"Omaiset ovat ihastelleet ja sanoneet, että onpa teillä ihanat tilat."

”Olemme nyt olleet näissä tiloissa kaksi kuukautta. Tilat ovat hyvät siinä mielessä, että olemme kaikki samassa tasossa, sillä aiemmissa tiloissa olimme kolmessa kerroksessa. Samassa tasossa oleminen on rauhoittanut joitakin asukkaita. Asukkaat ovat viihtyneet hyvin ja täällä on esimerkiksi syntynyt rouvapiirejä, joissa asukkaat yhdessä keskustelevat. Näissä tiloissa on myös pääasiassa helppo liikkua.

Näissä tiloissa olevat valokuvataulut ovat ihania. Työnsin yhtä asukasta pyörätuolissa, ja hän innostui katselemaan tauluja. Kuvat on otettu Torniosta tästä lähialueilta. On hyvä, että taulut ovat isoja. Täällä on myös isot televisiot, joista asukkaat näkevät hyvin.

Minusta rakennus on hyvin rakennettu, talvi näyttää sitten tarkemmin löytyykö puutteita. Pystymme kuitenkin itse säätämään lämpöä ja valot ja lämmöt ovat toimineet. Täällä on myös ihana grillikatos ja terassit. Ehkä ensi kesänä pääsemme nauttimaan niistä.”

Lue lisää:

Attendo Minttumaari

Hoivakotien rakentaminen Siklalla

Hoivakoti Mittumaari

Valmistumisvuosi

2019

Kerrosneliöt

1199

Kerrosluku

1

Lämmitysmuoto

Kaukolämpö

Paikat

30

Rakennusmateriaali

Puu

”Minusta tilat ovat hyvät siinä mielessä, että olemme kaikki samassa tasossa. Tässä työyhteisö on koko ajan koolla. Lisäksi omaiset ovat ihastelleet ja sanoneet, että onpa teillä ihanat tilat.”
Pirjo Vuori, lähihoitaja
Ikäihmisten hoivakoti Mittumaari Tornio

Ladattavaa