Puutalokorttelin tunnelmaa palveluiden lähellä
Perusmäen perinteikkäässä kylämiljöössä on alkanut modernien puuverhoiltujen talojen aika. Rakensimme Espoon Perusmäkeen rauhallisen rivitaloidyllin, johon kuuluu valoisia ja tehokaspohjaisia koteja. Asunto Oy Espoon Omenakukka tarjoaa huoletonta ja rauhallista asumista lähellä luontoa. Kodit sopivat kaikille, jotka arvostavat turvallista elämänmenoa, maaseudun tunnelmaa ja luonnon läheisyyttä. Nuuksion sienestys- ja marjametsät, eräpolut, järvet ja nuotiopaikat ovat lähellä, samoin upeat golfkentät ja kotikylän ratsastustallit. Koulut ja päiväkodit löytyvät Niipperistä, alle kahden kilometrin etäisyydeltä kotikorttelista. Perusmäestä pääsee helposti eri puolille pääkaupunkiseutua liikuitpa sitten julkisilla liikennevälineillä tai omalla autolla. Helsinkiin on matkaa noin 20 kilometriä ja esimerkiksi Espoon keskukseen noin 13 kilometriä.
Asunto Oy Espoon Omenankukkaan kuuluu neljä taloa ja yhteensä ja 11 asuntoa. Rakennukset sijoittuvat uusien kotien korttelin pohjoisosaan. Puuverhoillut ja pääväriltään valkoiset rivi- ja paritalot ovat arkkitehtuuriltaan hillittyjä ja aikaa kestäviä. Kokonaisuutta piristävät keltaisen ja oranssin maanläheiset sävyt. Omenankukan kodit on suunniteltu sujuvaan arkeen ja huolettomaan elämään. Kodit yhtiöstä ovat löytäneet niin pariskunnat, kasvavat lapsiperheet kuin senioritkin.
Asunto Oy Espoon Omenankukka
Tyyppi
Pari- ja rivitalo
Valmistumisvuosi
2018
Talojen määrä
4
Asuntojen määrä
11
Asuntotyypit
3h+k+s, 4h+k+s, 5h+k+s
Kerrosluku
1
Lämmitysmuoto
Maalämpö
Pysäköintipaikat
18+1 invapaikka
Koteja erilaisiin elämäntilanteisiin
Asunto Oy Espoon Omenankukkaan kuuluu yksitasoisia 94,5 neliön viiden huoneen koteja, 60 neliön kolmioita ja 75 neliön neljän huoneen koteja. Kaikissa kodeissa korostuu oivallinen tilankäyttö, valoisuus ja tyylikkäät pintamateriaalit. Kodin sydämessä avautuu keittiön ja olohuoneen yhdistetty avara tila, joka kokoaa yhteen perheenjäsenet, illallisvieraat ja lapset kavereineen. Lisäksi jokaisen kodin edustalla avautuu koko kodin levyinen terassi, jonne elämä levittäytyy etenkin kesän lämpiminä päivinä.
Toimiva koti helpottaa arjen sujuvuutta
Asunto Oy Espoon Omenankukan suunnittelussa on monin tavoin huomioitu sujuva arki. Järjestyksen keskus on tilava kodinhoitohuone ja useimpiin pohjaratkaisuihin on otettu mukaan liukuovellinen vaatehuone. Kaappitilaa on kauttaaltaan runsaasti. Oman lisänsä hyvään arkeen antaa oma sauna, jonka lauteilla kelpaa loikoilla ulkoilun päätteeksi.
Asunto Oy Espoon Omenankukka
Asunto Oy Espoon Omenankukka
Asunto Oy Espoon Omenankukka
Asunto Oy Espoon Omenankukka
Asunto Oy Espoon Omenankukka
Asunto Oy Espoon Omenankukka






"Terassi on aivan ihana, hulppea. Ei oikein malta odottaa, että tulee kesä ja pääsee sitä hyödyntämään."
Kirsi MalmAsunto Oy Espoon Samettikukan asukas